maanantai 23. maaliskuuta 2015

Linssiluteita

24.3.2015

Pari viikkoa sitten oltiin käymässä Linnainmaan Faunattaressa, jossa järjestettiin "eläinten koulukuvaus". Meidän koirat nyt ei erikoisemmin tykkää olla kuvattavana, joten en itse saa mitään hienoja kuvia otettua, niin ajattelin jättää homman ammattilaiselle. Aika moista hosumistahan se oli, mutta onneksi mukava kuvaaja oli pitkähermoinen, vaikka meidän adhd hauvat siinä remusivatkin. 

Idea on siis sama kun lapsilla kouluissa valokuvaus, josta nimikin tulee. Lähes tulkoon minkä tahansa lemmikin voi kuvauttaa heillä ja kuvaan saa itse valita taustan. Voit lukea lisää täältä. Sieltä löydät esim. seuraavan kuvauspaikan. Kuvaus tuolla paikan päällä oli maksuton, eli maksetaan vain kuvista mitkä otetaan. Ja noita kuviahan saa tilattua lähestulkoon mihin tahansa nyt voi vaan kuvan painattaa, eli jos haluaa käsilaukun haukun kuvalla niin onnistuu.

Tänään sain sitten sähköpostiini ilmoituksen että kuvat olisivat tilattavissa. Kummastakin otetaan pienet taulut, sitten yksi isompi kuva ja yksi kuva digitaalisena, joka varmasti pääsee myös piakkoin tänne blogiin ihailtavaksi. Olin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka hyviä kuvia ne olivat. Vaikkakin kuvaus sessio oli mitä oli.

Ollaan tuota Vilin turkkia jo tovin voivoteltu, että kun on päässyt aika pitkäksi kasvamaan ja mietin että pitäisi viedä taas trimmattavaksi. Ei tarvinut kauaa trimmaajaa etsiä, kun poikaystäväni ilmoitti tilanneensa trimmauskoneen ja ohennussakset. Trimmauskoneen osto on ollut jo pidemmän aikaa mielessä, koska sillä säästää pitkän pennin. Jonkun verran olin etukäteen vertaillut Andiksen ja Osterin koneita, mutta koneeksi sitten valikoitui meidän perheen diktaattorin yksimielisellä päätöksellä Andis AGC 2. (klik ) Kirjoittelen tästä sitten lisää, kun olen päässyt ensin kokeilemaan tuota. :)


Päivän mietinnät:

Vaikkakin kevät otti hieman takapakkia tämän päiväisellä lumisateella, niin onneksi ainakin Vili on ehtinyt nauttia täysin rinnoin auringon paisteesta. Sen lisäksi, että Vili tykkää kovasti saunomisesta, myös auringossa makaaminen on aivan ihanaa! Mietinkin juuri tuossa yksi päivä kuinka ihana persoona Vili on kokonaisuudessaan. Nauttii elämän pienistä asioista ja on aina iloinen, mutta osaa myös ottaa hyvän asennon ja vain rentoutua. Jos Viliä sanotaan jo nyt vanhaksi herraksi, niin en osaa kuvitellakkaan minkälainen se on sitten oikeasti vanhana. Ja toivottavasti elääkin terveen ja pitkän elämän. Minä jo pelkään etukäteen sitä päivää kun joudun sanomaan hyvästit rakkaalle ensimmäiselle koiralle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)