maanantai 30. maaliskuuta 2015

Trimmailua kotosalla

30.3.2015

Perjantaina käytiin sitten hakemassa se trimmauskone Musti&Mirri -myymälästä ja lauantaina ensimmäiseksi koekaniiniksi joutui Herkko. Tämä oli ensimmäinen kerta kun ylipäätänsä trimmattiin itse koiria, joten lopputulos ei välttämättä ollut kaikista parhain. Tuli nyt vasta mieleen että olisi voinut kuvailla eri vaiheet läpi, mutta se oli kyllä aika moista sähellystä, joten tuskin olisi mitenkään laadukkaita kuvia tullut. :) Katsottiin kuitenkin ohjeet Suomen kettuterrierit ry:n  sivuilta. Valitse ensin valikosta vasemmasta reunasta Sileäkarvainen kettuterrieri ja sieltä Turkin hoito.

Perus periaate on että siistitään edestä rinta, pulisongit, häntä ja takapuoli. Siinäpä ne tärkeimmät. Mutta tässä siis ensin kuva lähtöpisteestä:


Tosiaan, tarvi olla koko ajan ohjeet esillä, joten siksi tuo tabletti tuossa pöydällä. Tässä kuvassa ei nyt pääse oikeuksiinsa Herkon ihanat "pöksyt", jotka tulevat esiin aina kun päästää turkin kasvamaan. Häntä näyttää enemmän pölyhuiskalta, kuin porkkanalta, jolta sen kai kuuluisi näyttää. Rintakehän karvat ovat myös päässeet villiintymään. Joten tuumasta toimeen! :)

Tässä kuva siitä kun sen pitäisi olla siistimpi:


Pahoittelen heti ensimmäisenä että koko koira on nyt toisin päin tässä, mutta hyvin tästä saa sen peruskuvan. Aloitettiin edestä ajelemalla koneella ja sen jälkeen ohennussaksilla raja häivytettiin. Pulisongit ohennussaksilla. Takapuoli pyörteen keskeltä koneella ja loput taas ohennussaksilla häivyttäen. Häntä lähes kokonaan ohennussaksilla, mutta hännän pää muotoillaan suorilla saksilla. Täytyy varoa ohentamasta kuitenkaan liikaa. Sitten siistittiin vielä vatsa koneella ja suorilla saksilla. Ei loppuen lopuksi kovin vaikea homma, vaikken itse päässytkään kokeilemaan. Koneessa käytimme tosiaan 2mm terää ja tuollahan ei voi tietenkään Viliä ajaa, joten hän saa odotella sen aikaa kun saadaan hommattua 9mm terä. Toivottavasti siis pian koska Vili näyttää aika rähjäiseltä nyt. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)